
JyPK haki VIFK kärkiottelusta vierasvoiton 1-2 (0-1) Lemonsoft stadionilta. JyPK hallitsi peliä viimeiselle vartille asti, mutta lopussa vaasalaiset saivat paineen JyPK:n päähän.
Ensimmäisellä puoliajalla JyPK oli edellä. VIFK ei saanut rakennettua vaarallisia hyökkäyksiä. Vaarallisimman paikkansa se sai pitkästä keskityksestä, mutta laukaus ei koskaan löytänyt kehikon sisään.
JyPK pystyi painamaan VIFK:n omalle puoliskolleen ja oli ajoittain vaikeuksissa, etenkin oikealla laidalla. Pallokerholla oli muutama puolittainen tilanne. Vartti ennen taukoa ei tilanteita enää puoliteltu vaan Lotta Puolakka puski pallo ohi VIHK -vahti Lotta Rosenströmin.
Tauolle mentiin 0-1 vierasjohdossa.
Toisen puolikkaan alkuun JyPK karkasi jo kahden maalin johtoon. Alma Forstén syötti Puolakan vapaaksi linjan taakse. Rosenström ei ehtinyt katkoon ja Puolakka kiersi hänet sekä siirsi pallon tyhjään maaliin 0-2.
JyPK piti ottelun hallussaan viimeiselle vartille. VIFK sai nostettua painetta Pallokerhon päädyssä. Kavennuksen vaasalaiset saivat rankkarista kymmenen minuuttia ennen loppua. Outi Salmijärvi katkaisi pitkän vapaapotkun, mutta tuomari katsoi Salmijärven rikkoneen vaasalaispelaajaa ja vei pallon pilkulle.Hieman kyseenalainen tuomio, mutta Karoliina Louhiranta viimeisteli uusitusta rankkarista 1-2.
Pallokerho sai lopussa pidettyä VIFK:n poissa laatupaikoilta ja pisteet matkasi Jyväskylään.
Comments