Pallokerho matkustaa lauantaina Helsingin Paloheinään HPS:n vieraaksi. Ottelu aloittaa runkosarjan toisen kierroksen. Ensimmäisen kohtaamisen kauden avauksessa vei HPS maalein 0–3. HPS pääsi tuolloin johtoon jo 1. minuutilla, joka muutti pelin kulkua, eikä helsinkiläiset päästäneet Pallokerhoa enää mukaan peliin.
HPS painelee viiden ottelun voittoputkessa. Se on noussut sarjataulukossa 3. sijalle ja on matkalla kohti mitalipelejä. Peräti 12 pelaajaa on merkkauttanut itsensä maalitilastoon. Pistetilastosta löytyy vielä kaksi enemmän. Vaikka Riia Karjalaisen lapikas on ollut kuumana (7 maalia) käy HPS:n kone monella sylinterillä. Ennen juhannusta HPS selvitti tiensä jatkoon Suomen Cupissa voittamalla FC Espoon 0-3.
Pallokerho lähti juhannuksen viettoon 1-3 cup-voitolla PaRi:sta. Runkosarjan ensimmäinen puolikas oli tahmea. Tosin mahdollisuuksia suurempaan pistepottiin olisi ollut, mutta tulosurheilussa numerot merkitsevät. Toisen kierroksen alkaessa liigavauhtiin on totuttu jokaista vastaan. Potentiaalia on enemmän kuin alkukaudesta on saatu ulosmitattua. KuPS -ottelun toisella puolikkaalla oli merkkejä eteenpäin menemisestä ja tätä trendiä vihreät lähtevät jatkamaan lauantaina. Hereillä tosin pitää olla alusta lähtien, sillä sekä KuPS että PaRi pääsivät johtoon heti ottelun alkuun.
Comments