top of page
Writer's pictureJyPK Liiga

Taistelu liigapaikasta alkaa Vaasassa


Jalkapallokausi 2020 saatellaan loppuun kahden seuraavan viikon aikana. Kahtena lauantaina ratkeaa Kansallisessa Liigassa pelaavat joukkueet kaudella 2021.

Pallokerhon tie vei karsintasarjaan Vaasan IFK:ta vastaan. Pettymys kauden jatkumisesta karsinnoissa on takana ja katseet ovat jo Helsingin bussimatkasta lähtien olleet näissä kahdessa lauantaissa. Cup -säännöillä pelattava kaksiosainen ottelusarja ei ole helppo. Eikä sellaiseksi sitä kukaan luule.

JyPK pelasi hyvän loppukauden ollen sarjan keskikastia, mutta maaliero käänsi taistelun karsijan paikasta vihreiden tappioksi. Helsingissäkään HJK:n vieraana JyPK ei ollut Klubia selkeästi perässä itse pelitapahtumissa. Huolellisuudessa ja maalipaikkojen hyödyntämisessä kylläkin. Mutta, se taisteluilme jolla sarja saateltiin maaliin, oli erinomainen ja antaa hyvät lähtökohdat karsintasarjaan. Omalla tasolla pelaten loppuun asti taistelevaa Pallokerhoa on vaikea voittaa. JyPK:n maalipörssin vei Henna Honkanen 8 maalilla 11 ottelussa. Eniten syöttöjä vihreistä passitti Riikka Lilja (6).

HPS:n ylivoimaisesti viemässä Ykkösessä VIFK voitti taistelun nousukarsintapaikasta ONS:a ja RoPS:aa vastaan. Viimeisestä Ykkösen ottelusta paikallisvastustaja FC Sportia vastaan ei kannata vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä 1-4 tappiosta huolimatta. Junioripitoisella VIFK:lla ei ollut kentällä ykkösnyrkkinsä. Todellisuudessa VIFK päästi kauden aikana vajaan maalin ottelua kohden. Hyvän kauden jälkeen tunnelma vaasalaisleirissä on varmasti korkealla ja he pääsevät karsintaan positiivisin mielin. VIFK:n kultakenkä Ykkösessä oli Fanny Forss 11 osumalla.

Kohtaamisia joukkueiden välillä ei luonnollisestikaan ole ollut viime vuosina.

Se mitä kauden aikana on tapahtunut on kuitenkin sivuseikka. Ottelusarja tapahtuu tässä ja nyt. Karsinta oma maailmansa ja cup -säännöt vierasmaaleineen tuovat spesiaalin mausteensa. Lähtökohtaisesti ottelusarjan 180 minuutin vääntö käydään monella eri tasolla Alexandre Dumas'n muskettisoturien hengessä: All for one, one for all. Vihreillä on kaikki tarvittava varmistaakseen joulun kynnyksellä liigapaikka ensi kaudeksi. Töitä se kuitenkin vaatii.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Saamme nähdä mielenkiintoiset jalkapallo-ottelut kahtena lauantaina peräkkäin kauden päätteeksi.


- Karsintaan lähdetään omien vahvuuksien kautta, meidän pitää pystyä hyökkäämään pelin avaamisesta lähtien hyvin pallollisena ja sitä kautta hyödyntämään meidän osaaminen vastustajan kenttäpuoliskolla. Rohkeus ja itseluottamus ovat ne ominaisuudet mitä karsinnassa tarvitaan. Meidän pitää pystyä näyttämään, että meidän oikea taso on Kansallisessa Liigassa myös ensi kaudella. Mitään ei tulla saamaan helpolla, VIFK kausi ollut menestys ja kovan työn takana sarjapaikan uusinta on, toteaa päävalmentaja Tuomas Jaakkola.

191 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page