JyPK vei pisteet TPS:lta kärkiottelussa Harjulla 3-1 (1-0). Pallokerho pelasi ehjän 90-minuuttisen eikä antanut pelin avaimia vieraille.
Pallokerhon sai otteluun lentävän lähdön. Alma Forstén avasi maalihanat 13. minuutilla komealla laukauksella kuudentoista rajalta. Maalin jälkeen TPS sai oman jaksonsa, jossa se pystyi painamaan pelin Pallokerhon päätyyn. JyPK kesti nämä hetket ja sai pelin haltuunsa, tauolle mentiin 1-0 lukemissa.
Toisen jakson alku edustaakin sitten sarjaa uskomattomia sattumuksia kesäillassa. Pauliina Pirinen nosti pallon komeasti takakulmaan 53. minuutilla. Pahaksi onneksi ottelun päätuomari oli katkaissut pelin Piriseen kohdistuneen rikkeen takia - pallon ollessa ilmassa. Päivän selvä maali jäi kirjaamatta.
Hetkeä myöhemmin toisessa päässä pallo vietiin pilkulle todella kevyesti tilanteesta, joka lienee arkipäivää jalkapallo -nimisessä pelissä. Keskitykseen juosseet Leena Torpo sekä TPS hyökkääjä osuivat toisiinsa ja kaatuivat.
Saija Östlund sijoitti pallon pilkulta ohi Satu Pitkäsen.
JyPK sai kuitenkin haluamansa eli kolme pistettä. Pauliina Pirinen osui kahdesti ottelun lopussa, tällä kertaa hyväksytysti.
Näiden maalien välissä outojen sattumusten sarjaan lisättiin maalin tehneen Östlundin ulosajo kahden varoituksen saattelemana. Ehkä päivän ottelun kulkua kuvaa se, että molemmat valmentajat kirjasivat itselleen varoitukset. Valmentajien verbaaliseen antiin annettiin tänään kuitenkin todella aihetta.
Comments