KuPS oli odotetusti vahva Väre Areenalla ja jätti pisteet kotistadionille. JyPK taisteli, mutta sarjakärki osoitti tasonsa ja viimeisteli toisella jaksolla tarvittavat maalit sekä 3-0 kotivoiton.
KuPS hallitsi odotetusti kenttätapahtumia läpi ottelun. Pallokerho pystyi ensimmäisellä jaksolla kuitenkin blokkaamaan keltamustien laukaukset sekä siivoamaan boksin niin, että KuPS ei päässyt tekemään tuhojaan. Jakson paras maalinpaikka syntyi KuPS:lle heti avauskympillä. Pallo pelattiin maalinedustalle. Kolme savolaista pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta JyPK:n maalilla pelannut Nanna Leivonen venyi kolmeen paraatipelastukseen ja keltamustat jäivät nuolemaan näppejään.
KuPS paineisti puoliajan loppuun saakka, mutta huippupaikkoihin he eivät edellä mainitun jälkeen päässeet. Laukaukset painuivat pääsääntöisesti yli tai ohi maalin ja loput jäi Pallokerhon blokkiin sekä Leivosen hyppysiin.
JyPK haki vastaiskuja ja pääsi kerran vähintään puolittaiseen maalipaikkaan. Pauliina Pirinen käänsi Leivosen avaukset Henni Rinkiselle täyteen vauhtiin. Rinkinen kiiruhti laidalta boksin sisään ja pääsi laukomaan pienestä kulmasta. KuPS -vahti Iina Rautiainen torjui kuitenkin varmasti.
Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen puoliaika muistutti ensimmäistä. KuPS karkasi heti alussa 1-0 johtoon. Gentjana Rochi pääsi laukomaan kuudentoista ulkopuolelta ja kova maanuoliainen painui ohi Leivosen.
Viisi minuuttia maalista JyPK sai vapaapotkun reilusta 20 metristä. Fanny Lindholm toimitti pallon pilkun tietämille ja korkeimmalle nousi Leena Torpo. Pusku painui kuitenkin yli kuopiolaismaalin.
Muutama minuutti eteenpäin ja KuPS:n tuore hankinta Allison Pantuso pääsi laukomaan samoilta sijoilta kuin Rochi aiemmin. Matalaan laukaukseen Leivonen sai kätensä väliin, mutta pallo painui alakulmaan ja KuPS siirtyi 2-0 johtoon.
JyPK vaihtoi kentälle toisella jaksolla Veera Lambergin ja Kaisa Saarenpään.
Lavdije Begolli viimeisteli 3-0 kulmapotkusta ja ottelu oli paketissa tunnin jälkeen.
KuPS kontrolloi ottelua loppuun saakka ja nosti jalan kaasulta. Loppulukemat 3-0 jäivät aurinkoisen Väre Areenan taululle.
Luvuista huolimatta vihreiden taistelu ansaitsee hatunnoston sekä luvuista huolimatta Pallokerho pelasi paremman ottelun kokonaisuudessa kuin KuPS:n vieraillessa Harjulla. Sarjataulukossa kuitenkin JyPK on edelleen pisteittä, joten töitä on tehtävänä paljon. Kolmen ottelun viikko on takana ja Pallokerho pääsee tekemään sitä työtä reilun viikon ennen tärkeää Ilves -kotiottelua viikon päästä tiistaina.
Comments