top of page

Raportti: Kauden paras ottelu päättyi niukkaan tappioon

Writer's picture: JyPK LiigaJyPK Liiga

Pallokerhon pelasi varmasti kauden ehjimmän 90 minuuttisen. Se ei kuitenkaan ihan riittänyt ja pisteet jäivät Pihlajamäkeen 1-0 Olivia Kåhren maalilla.

PK-35 hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Kolmen minuutin kohdalla Satu Pitkänen venyi huipputorjuntaan Emilia Kupsasen laukaukseen. Jade Bergiuksella ja Minnea Lassasilla oli tekopaikat viedä PK johtoon, mutta laukausten tarkkuus sekä Pitkänen pitivät numerot maalittomina.

JyPK:n paras paikka aukesi Aada Törröselle, jonka pitkä spurtti päättyi laukaukseen. Valitettavasti pallo päätyi Lotta Rosenströmin torjuntaan.

Ottelun voittomaaliksi jääneen 1-0 maalin teki Olivia Kåhre avausjakson viime sekunneilla. Rangaistusalueen kulmasta lähtenyt matala laukaus löysi tiensä alakulmaan.

Toisella jaksolla JyPK otti pallollisen pelin ohjat. Samalla se pysyi tiiviinä ja helsinkiläiset eivät päässeet pahoihin vastaiskuihin. Vihreät saivat muutaman keskityksen boksiin, mutta ajoitukset eivät olleet kohdallaan ja maali jäi syntymättä.

Jaskon loppua kohden JyPK:n yrittäessä tasoitusta PK:lle aukesi muutama paikka. Parhaimman tontin sai Minea Lassas, joka pääsi laukomaan kuudentoista rajalta vapaasti, mutta Pitkäsen loistava venytys johti kulmapotkuun. Toinen paikka auksei Jade Bergiukselle kulmapotkusta, mutta puskun siivosi Tiina Tiainen maaliviivalta.

JyPK vaihtoi parikymmentä minuuttia ennen loppua kentälle Maija Merosen, Riikka Liljan ja Veera Lambergin. Ottelun lopussa JyPK ei enää paikkoja saanut ja pisteet jäivät Pihlajamäkeen.

Keskiviikkona jatketaan kotiottelulla HPS:aa vastaan.

87 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page