Naisten Ykkösen otteluohjelma on julkaistu. JyPK:n kausi alkaa kolmella vieraspelillä. Ensimmäinen ottelu pelataan 26. maaliskuuta toisen Pallokerhon eli PK Keski-Uudenmaan luona. Kahdeksan päivää myöhemmin reissu käy Tampereelle, jossa on vastassa Ilveksen reservijoukkue.
Pääsiäisenä matkustamme Turkuun, ennen kun lauantaina 23. huhtikuuta päästään pelaamaan ensimmäisen kerran kotiyleisön edessä. Vastustaja on silloin Vantaan Jalkapalloseura.
Kevätkierros päättyy jo toukokuussa, mutta ennen Naisten EM-kisoja on ohjelmassa vielä kaksi “syyskierroksen” ottelua (su 12.6., la 18.6.) – kumpikin kotona.
Neljä viikon kesätauon jälkeen jatketaan lauantaina 16. heinäkuuta jälleen kotona Turun Palloseuraa vastaan. Runkosarja päättyy lauantaina 27. elokuuta kotiottelulla KuPS Akatemiaa vastaan.
Runkosarjan jälkeen Ykkönen jatkuu loppusarjoilla. Neljä parasta joukkuetta pääsevät kaksinkertaiseen yläloppusarjaan, josta voittaja nousee Kansalliseen Liigaan ja toiseksi sijoittunut pääsee liigakarsintaan. Kuusi muuta joukkuetta jatkavat yksinkertaisessa alaloppusarjassa ja ratkaisevat kaksi putoajat Kakkoseen.
JyPK:n otteluohjelma
La 26.3. klo 14 PKKU – JyPK
Su 3.4. klo 15 Ilves /2 – JyPK
La 16.4. klo 16 TPS – JyPK
La 23.4. klo 16 JyPK – VJS
La 30.4. klo 13 VIFK – JyPK
Su 8.5. klo 16 JyPK – EBK
Su 15.5. klo 14 P-Iirot – JyPK
La 21.5. klo 16 JyPK – Sport
Su 29.5. klo 11.30 KuPS Ak. – JyPK
Su 12.6. klo 18 JyPK – PKKU
La 18.6. klo 16 JyPK – Ilves /2
La 16.7. klo 16 JyPK – TPS
La 23.7. klo 15 VJS – JyPK
La 30.7. klo 14 JyPK – VIFK
La 6.8. klo 16 EBK – JyPK
La 13.8. klo 16 JyPK – P-Iirot
La 20.8. klo 13 Sport – JyPK
La 27.8. klo 13 JyPK – KuPS Ak.
Comentarios