top of page

Lauantaina vieraita Espoosta



Lauantaina pelataan taas Harjulla. Vastustajaksi saapuu EBK Epoosta. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Pisteet tasattiin 3-3. JyPK voitto kotona 4-1 ja EBK Espoossa 2-0. EBK lähtee lauantaihin sarjan kuudennelta sijalta. JyPK johtaa sarjaa pisteen erolla VIFK:hon kaksi ottelua vähemmän pelanneena.


EBK aloitti sarjan terävästi, mutta viime aikoina tahti on hieman hiipunut. Viimeiseen viiteen otteluun se on kirjannut kolme tappiota sekä voiton ja tasapelin. Maalinteko on ollut ajoittain tiukassa, mutta toisaalta omiinkaan ei ole mennyt montaa osumaa.


JyPK kävi torstaina Kuopiosta selkeän voiton, ollen edellä koko ottelun ajan. Vaikka ottelu ratkesikin ajoissa, kesti Pallokerhon jänne ottelun loppuun. Harjulle vihreät pääsevät kuuden ottelun voittoputkessa. Ratkaisijoita löytyi myös Kuopiossa monelta taholta, joka tietysti on pitkässä juoksussa todella hyvä voimavara. Lauantaina päivä on kuitenkin uusi ja voiton eteen tarvitaan taas työntäyteinen iltapuhde.


Lauantain ottelu on Stadiumin perhepeli ja Harjulta löytyy mm. tarkkuusammuntapiste.

39 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page