top of page
Writer's pictureJyPK Liiga

Raportti: Kahdeksan maalin tasapeli

Päivitetty: 25. elok. 2020



Harjun loppulukemat saavat aikaan monia tunteita. Iloa, surua, itkua, naurua, jossitteluja… Siis kaikkea sitä mitä urheilukilpailu parhaimmillaan tarjoaa. Jotta tuo 90 minuutin kaaren saisi puettua tunnelmalleen oikein, tarvitsisi kynän varressa olla Hotakainen. Ehkä siis pitäydytään lyhyessä tapahtumakertauksessa.


Ottelu alkoi JyPK:n kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla. Heti toisella minuutilla Emmi Mannista rikottiin rangaistusalueella ja Tiina Tiainen sijoitti pallon ohi PK-35 Vantaan Velma Oikarisen ja tilanteeksi luonnollisesti 1-0.


JyPK pelasi todennäköisesti kauden parhaan jaksonsa avausvartilla. Se teki aseettomaksi vantaalaisten pelaamisen. Harmittavasti se päättyi mustaan minuuttiin. Ensin 18. minuutilla Jasmin Miettisen avaus pysähtyi Vilma Forsblomiin, joka pudotti pallon Oona Seveniukselle. Sevenius ohitti Pauliina Tähtisen hallitusti oikeaan alakulmaan. Minuutti tästä. Vantaalaiset saivat vapaapotku keskialueelta. Sanna Saarisen keskitykseen oli Anna Vlasoff unohtunut täysin vapaaksi ja hän ohjasi päällään luvuiksi 1-2.


Mutta, vihreät nousivat takaisin. JyPK:n tasoituskaan ei turhan kauaa vienyt. Vajaa viisi minuuttia myöhemmin Pallokerho sai rajaheiton PK:n päädyssä. Leena Torpo nakkasi pallon suoraan Henna Honkaselle. Honkanen nousi kuudentoista kulmaan ja tälläsi vasurilla todennäköisesti yhden kauden komeimmista maaleista. Kierteinen laukaus painui vasempaan yläkulmaan ilman, että Oikarisella oli mahdollisuuksia ylettää palloon. Peli oli tasan 2-2.


Jakson loppua kohti tahti tasoittui ja tauolle mentiin 2-2- lukemissa.


Toinen jakso alkoi ensimmäisen tavoin JyPK maalilla. 51. minuutilla Pallokerhon kulman jälkeen vantaalaisten avaus jäi Riikka Liljalle. Liljan maanuoliaiseen sai Honkanen jalkansa väliin ja pallo kaivettiin kolmannen kerran Oikarisen selän takaa.


PK-35 nousi tasoihin reilun vartin jälkeen. JyPK ei saanut purettua PK:n hyökkäystä ja Forsblom sai jalkansa vapaaksi reilussa kuudessatoista metrissä. Forsblomin komea laukaus painui maaliin yläriman kautta. Tässä maalissa puolestaan Tähtisellä ei ollut mahdollisuuksia.


Voi helposti sanoa, että sekä Honkasen ja Forsblomin laukaukset ovat sitä silmäkarkkia, mitä futisyleisö haluaa nähdä.


Jos kuvitteli, että tämä oli tässä, joutui kaivamaan nitropurkkia vielä pariin otteeseen.


Viisi minuuttia eteenpäin ja jälleen verkot soi toisessa päässä. Jasmin Miettinen taisteli pallon keskialueella Henna Honkaselle. Honkanen tarjoili pallon laitaan Emmi Manniselle. Manninen tarjosi vantaalaispuolustukselle kupin Juhlamokkaa ja rynnisti päätyrajalle. Matala keskitys tuli täydellisesti Riikka Liljan jalkaan, joka käytännössä siirsi pallon tyhjää maaliin - 4-3.


JyPK vaihtoi 73. minuutilla Jannica Lintusen Alma Forsténiin. Peli oli hyvin vihreiden hallussa.


Harjulla koettiin pelonsekaisia tunteita, kun Tytti Kemppainen törmäsi kortinarvoisesti pallontavoittelutilanteessa Pauliina Tähtiseen. Kemppainen sai varoituksen, mutta päähänsä rajun iskun saanut Tähtinen oli tutkittavana useamman minuutin ajan. Hän pystyi kuitenkin jatkamaan peliä.


Sitten iski tummuus ja JyPK:n kannalta ottelu sai mustan lopun. 97. minuutilla PK pääsi oman päädyn rajaheitosta nousemaan keskialueelle. Alma Forstén rikkoi takaapäin ja sai keltaisen kortin. Tuo kortti pitää hänet poissa seuraavasta ottelusta. Vapaapotku toimitettiin pitkänä JyPK:n kuudentoista rajalle. Purkupallo tuli Sanna Saariselle, joka tälläsi vastapalloon lukemat 4-4.


Tasapeli maistui katkeralta ja sen näki varmasti kaikista, vaikka tasapelipiste tärkeä olikin.


-Vaatii useamman katselun tuohon peliin, siitä ei ihan järkevää analyysia pysty tekemään. Ehkä päällimmäisenä ehkä lähtee nostamaan hyvät jutut. Neljä tehtyä maalia. Ja muutenkin, varsinkin ensimmäisellä jaksolla, meidän pallollinen tekeminen oli paljon parempaa. Päästiin hallitsemaan palloa ja se ylimääräinen kiire puuttui siitä. Vastustajan ensimmäiseen maaliin asti todella hyvää. Sitten pientä ailahtelua ja neljä päästettyä omiin, niin vaikea niillä on pelejä voittaa, summasi ottelun päävalmentaja Tuomas Jaakkola.

139 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page