top of page
Writer's pictureJyPK mediatiimi

JyPK ei antanut NJS:lle mahdollisuuksia

JyPK ei antanut NJS:lle mahdollisuutta ja otti kuljettajan paikan avausvihellyksestä. Viisi minuuttia ja verkko heilui nurmijärveläisten päädyssä. Lotta Puolakka syötti pallon maalin eteen ja Pauliina Pirinen ohjasi sen tyhjään maaliin 1-0-johdon. Vartti myöhemmin Pirinen teki jälleen maalin lähes identtisesti, mutta tällä kertaa syöttäjä oli Neelia Pitko.


Puolen tunnin kohdalla JyPK sai vapaapotkun kentän keskelle. Puolakka nousi korkeimmalle Leena Torpon keskityksen ja puski pallon tolpan ja NJS:n maalivahti Sini Kyllösen kautta vihreät 3-0 johtoon. Pirinen viimeisteli hattutempun ennen puoliaikaa, kun Alma Forstén vapautti hänet kahden Kyllösen kanssa ja Pirinen ampui etukulmaan 4-0 taukojohdon.


JyPK jatkoi toisella puoliajalla siitä mihin jäi. 55. minuutilla Tao Stark vapautti Alma Forsténin NJS:n linjan väliin ja Forstén chippasi pallon komeasti yli Kyllösen ja 5-0-johtoon. Kun Pirinen lisäsi illan neljännellään taululle 6-0 ja Hilma Kunttu teki viimeisillä minuutilla 7-0 lopputulokseksi, ei ollut epäilystäkään kumpi oli parempi joukkue.


JyPK:n maalivahti Pihla Niinistöllä ei ollut paljoa tekemistä, mutta hän hoiti NJS:n kaksi mahdollisuutta tyylikkäästi.


JyPK:n seuraava ottelu on lauantaina Vaasassa VIFK:ta vastaan.


59 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page