top of page
Writer's pictureJyPK mediatiimi

Juhlapäivänä tulvi taivas sekä tunteet


JyPK-Ilves/2


Pallokerhon 70-vuotisjuhlat eivät taatusti olleet kuivat. Siitä piti taivas huolen. SIitä huolimatta tunnelma oli lämmin. Vihreät puristi komean 3-0 (1-0) voiton. Jyväskylästä ei edelleenkään ole viety pistettäkään mukaan.


Juhlapäivä alkoi Ykkösen ottelulla Ilves/2:sta vastaan. Pallokerho tuli otteluun nälkäisenä ja muistissa huhtikuun tappio Tampereella. Eikä vihreät lauantai-iltapäivän aikana antaneetkaan juuri mahdollisuuksia vierailleen.


Ilveksen vaarallisin tilanne tuli jo 4. minuutilla. Se sai vapaapotku vajaasta 20 metristä. JYPK:n maalilla Iida Hautala kuitenkin poimi tärkeän torjunnan. Tuo tilanne oli lopulta se, joka olisi ottelun kulkua voinut kääntää. Tämän jälkeen ei Ilveksellä ollut oikeastaan ainuttakaan todellista maalipaikkaa.


Veera Lamberg pääsi heti alkuminuuteilla lähelle maalintekoa, mutta pusku osui ylärimaan ja putosi kotijoukkueen kannalta viivan väärälle puolelle.


JyPK hallitsi 1. jaksoa. Kuparinen rikkoutui hieman ennen taukoa. Maija Meronen katkaisi Ilves -syötön ja nosti pallon komeasti reilusta 20 metristä yli Ilves -vahti Roosa Karppisen 1-0. Maali oli Merosen toinen peräkkäisissä otteluissa.


Toista jaksoa JyPK hallitsi jopa selkeämmin kuin ensimmäistä. Ottelun ratkaisua alettiin leipoa 63. minuutilla. Outi Salmijärvi ohjasi 2-0 Leena Torpon kulmapotkun verkkoon viidestä metristä.


Raskas keli märän ja pehmenevän nuremn kanssa taittoi myös Ilveksestä energian jahdata tosissaan voittoa. Viimeinen niitti saatiin 88. minuutilla. Nea Nyrhinen nousi boksiin ja löysi maalin edestä Anida Halttusen, joka survoi ensimmäisen maalinsa aikuisten sarjoissa 3-0.


Kunniagalleria


Jyväskylän Pallokerho perusti kunniagalleria juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäiset galleristit palajastettiin lauantaina. Jokainen galleriaan valittu saa oman järjestysnumeronsa.


1. PERTTI SALO

Pertti pelasi seuran perustamisvuodesta alkaen 1952 seuran juniorijoukkueissa

jääkiekkoa ja jalkapalloa, myöhemmin myös seuran edustusjoukkueissa. Kunnossa

Kaiken Ikää- joukkueessa vielä - 80 luvulle asti.

Pertti oli JyPK:n johtokunnan jäsen - 60 ja -70 taitteessa sekä rahastonhoitaja vuonna

1972. JyPK:n kultaisen ansiomerkin nro 9 hän sai vuonna 2002.

Pertti on toiminut seuran talkootyöntekijänä 80 – 90 lukujen taitteeseen asti.


2. JUHA HJELT

Juha Hjelt on aloittanut 1962 pelaamaan jalkapalloa ja jääkiekkoa JyPK:N

juniorijoukkueissa.

JyPK:n edustusjoukkueessa hän pelasi 1978 – 1981. Hän pelasi myös TUL:n Cup

mestaruuden voittaneessa joukkueessa 1979.

Johtokunnan jäsen vuosina 1981-2004. Seuran puheenjohtajana Juha toimi kahteen

otteeseen 1983-1988 ja 1996-2004.

Nimitettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2002.

Opetusministeriön ansiomitali kullatuin ristein vuonna 2000.

JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 7.


3. RAIMO VALKONEN

Raimo Valkonen on pelannut JyPK:n junioreissa 1960 luvulta 70-luvun taitteeseen

saakka jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Raimon rooli oli keskeinen, kun tyttöjen ja naisten jalkapallo JyPK:ssa aloitettiin.

Raimo on pitkäaikainen johtokunnan jäsen ja toimi myös seuran varapuheenjohtajana

sekä 1970 ja 1990 luvuilla. Raimo on toiminut aktiivisena talkootyöntekijänä aina näihin

päiviin asti.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali 2002.

JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 16 vuonna 2002.


4. TAPIO KORHONEN

Tapio Korhonen on pelannut JyPK:n juniorijoukkueissa 1974-1979 ja

edustusjoukkueessa vuosina 1980-1988. Peliura jatkui myöhemmin seuran KKI- ja

Ikämiesjoukkueessa.

Tapio on valmentanut seurassa poikien ja miesten sekä tyttöjen ja naisten joukkueita.

Hän on toiminut JyPK:n hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana sekä

puheenjohtajana.

Opetusministeriön ansiomitali kullatuin ristein vuonna 2012.

JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 20 vuonna 2002.


5. ESKO KAUTTO.

Esko Kautto pelasi seuran edustusjoukkueessa pelaajana -70 luvulla ja sen jälkeen KKI

- joukkueessa. Hän toimi seurassa vuosia poikien juniorijoukkueiden valmentajana.

Seuran johtokunnassa Esko toimi 80-luvulla.

JyPK:n Kultainen ansiomerkki nro 17 vuonna 2002.


6. HANNU PIETILÄINEN

Hannu Pietiläinen toimi pitkän ajanjakson JyPK:n johtokunnan ja hallituksen jäsenenä.

Hän toimi yhtä jaksoisesti 22-vuotta seuran taloudenhoitajana 1978-1999.

Ansioistaan hänelle on myönnetty JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 18 vuonna 2002.


7. OSSI KOLMONEN

Ossi Kolmonen aloitti JyPK:n junioripelaajana - 60 luvun alkuvuosina ja siirtyi

edustusjoukkueeseen 1970-luvun taitteessa. Ossi on toiminut seurassa valmentajana

vuosien ajan valmentaen sekä miesten että tyttöjen joukkueita.

Ossi on toiminut usean vuoden ajan seuran johtokunnan jäsenenä.

Hän on toiminut aktiivisesti seuran talkootehtävissä näihin päiviin saakka.

Ossille on myönnetty JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 21 vuonna 2002.


8. MARTTI PYNNÖNEN

Martti Pynnönen aloitti JyPK:ssa junioripelaajana 1960-luvulla ja nousi seuran

edustusjoukkueeseen 1972. Peliura edustusjoukkueessa jatkui 1980 luvulle saakka.

Hän toimi edustusjoukkueen valmennusryhmässä 1984 ja vastuuvalmentajana 1985.

Valmentanut seurassa myös poikien juniorijoukkueita.

Hän on osallistunut seuran talkootyöhön aktiivisesti vuosikausien ajan.

JyPK:n kultainen ansiomerkki N:0 26 vuonna 2002.


9. NINA SALEVA

Nina Saleva oli seuran naisten edustusjoukkueen pelaaja, pelaajavalmentaja sekä

vastuuvalmentaja vuosikausien ajan.

Nina oli pitkäaikainen johtokunnan – ja hallituksen jäsen 1980 – 2000 luvuilla.

Seuran taloudenhoitajana hän toimi 2000-2002.

Ninalle on myönnetty JyPK:n kultainen ansiomerkki nro 27 vuonna 2002.


10. MARKKU APPONEN

Juniori-ikäisestä lähtien harrastanut JyPK:ssa jalkapalloa ja jääkiekkoa. Molemmissa la-

jeissa myös edustusjoukkueen pelaajana. Jääkiekon edustusjoukkueen vastuuvalmenta-

jana 60-70 lukujen taitteessa.


Pallokerho All Stars-Zoom


Sarjaottelun jälkeen pelattiin varsinainen juhlaottelu. Vanhoista pallokerholaisista koottu Pallokerho All Stars pelasi kostean, mutta lämminhenkisen ottelun Raittius- ja urheiluseura Zoomia vastaan.


Ottelu taisi päättyä 1-2 Zoomille, joskaan lopputuloksella ei ollut merkitystä. Seuraihimiset vauvasta vaariin saivat juhli 70-vuotiasta seuraansa lajin parissa. Katsomossa nähtiin paljon iloisia ilmeitä sekä riemukkaita jälleen näkemisiä. Saman voi sanoa myös pelaajista.


Galleria juhlaottelusta: https://photos.app.goo.gl/uTFUnfZpzsWZVKmr8




192 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page