• JyPK Liiga

Ennakko: Kauden viimeinen Harju


Viimeistä Harjua viedään. Kausi 2021 saa päätöksensä keskiviikkona, kun vieraaksi toistaiseksi viimeiseen liigaotteluun saapuu Ilves. Back to back hengessä menevän otteluparin ensimmäisessä osassa viikko sitten pisteet tasattiin sähkökatkon jälkeen.

JyPK on parantanut loppukesästä tähän päivään miltei ottelu ottelulta. Tulos antoi odottaa itseään ja nyt myös työ on kiittänyt tekijäänsä. Sarjataulukkoon se ei vaikuta, mutta joukkue on saanut ulosmitattua potentiaaliaan, joka ajoitellen on välähdellyt aiemminkin.

Tampereella ottelun ainoa kauneusvirhe tapahtui siinä, että Ilves pääsi johtoon jo avauskympillä. Muutoin ottelu oli Pallokerhon hallussa ja tavoite siitä, että Ilves ei pääse nopeisiin vastahyökkäyksiin toteutui hyvin. JyPK pystyi pitämään palloa ja näin myös karsimaan juoksukilpailut omaan päähän minimiin.

JyPK ehti nousta 1-2 johtoon Fanny Lindholmin ja Riikka Liljan maaleilla, mutta Ilves nousi vielä tasoihin. Samalla Kaupista hävisivät sähköt. Toisella kentällä loppuun pelatussa ottelussa lähempänä voittoa oli Pallokerho. Pauliina Pirinen täräytti pallon voimalla yläriman kautta muoviturpeeseen, mutta valitettavasti viivan väärälle puolelle.

Keskiviikkona alusta vaihtuu luonnonnurmeen, joka on hitaampi, etenkin tähän aikaan vuodesta. Ensimmäisiä kotipisteitä voi hamuta samanlaisella ottelulla, kuin viikko sitten. Jos Pallokerho pystyy säilyttämään saman fokuksen ja pystyy edellisen kaltaiseen syöttöpeliin epätasaisemmalla alustalla, voi Harjun kotiyleisö saada iloisen päätöksen.

-Siitä jatketaan mihin viikko sitten jäätiin. Pystyttiin pitämään palloa ja saatiin Ilvekseltä pois heidän vahvuutensa. Samassa pitää onnistua Harjulla ja me pystymme vielä parantamaan. Alusta on erilainen ja vaatii huolellisuutta syöttöpelissä, mutta ei ole mitään epäilystä etteikö keskiviikkona taisteltaisi pisteistä. Joukkue on levännyt ja haluaa antaa kotiyleisölle iloisen päätöksen, sanoo päävalmentaja Jaakko Hilpinen.

71 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki