top of page

Antti Ruonala siirtyy HPS:n valmentajaksi


Jyväskylän Pallokerhon päävalmentaja Antti Ruonala siirtyy kaudeksi 2024 Helsingin Palloseuran - HPS:n päävalmentajaksi. Toista kauttaan Pallokerhoa valmentavan Ruonalan johdolla joukkue on noussut Ykkösen kärkijoukkueeksi ja taistelee noususta Kansalliseen Liigaan.


- Oma matkani jatkuu ensi kaudella HPS:ssa. Tarjous tuli hieman yllättäen ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin, että se on minun kannaltani paras ratkaisu. Yllättäen ja lyhyellä aikataululla tuli myös pari vuotta sitten mahdollisuus tulla tänne Jyväskylään. Se tuntui silloin hyvältä ratkaisulta, vaikkakin hieman hypyltä tuntemattomaan. Päätös oli näin jälkikäteen loistava ja olen erittäin kiitollinen kaikille täällä. Ei todellakaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ja ensimmäinen kausi oli monellakin tavalla vaikea. Nyt toisella kaudella on päästy nauttimaan kovan työn tuloksista. Täältä jää käteen paljon omaa kehittymistä, paljon hienoja kokemuksia, uusia ystäviä, tuhansia kilometrejä bussissa ja vihreä sydän. Työt ovat vielä kuitenkin kesken ja nyt 100 % fokus kauden tavoitteiden saavuttamisessa, toteaa Ruonala


JyPK on aloittanut uuden vastuuvalmentajan rekrytoinnin ja tiedottaa asiasta myöhemmin syksyllä. Joukkueen katse on kuitenkin yläjatkosarjassa ja kauden tavoitteessa – nousussa liigakartalle.


- Jyväskylän Pallokerho haluaa kiittää Anttia kuluneista parista vuodesta. Antin saapuminen Espoosta Jyväskylään oli meille todella tärkeä tuossa vaiheessa liigasta putoamisen jälkeen. Tavoite oli palata liigaan 2–3 vuodessa ja joukkue on nyt kulkemassa kohti tavoitettamme liiganousua. Matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta haasteet ja niistä selviäminen ovat tuoneet myös varmuutta siitä, että ollaan oikealla tiellä. Viedään kausi loppuun ja sinetöidään tavoite, jonka aikanaan asetimme. Kiitos vihreän perheen puolesta, sanoo puheenjohtaja Johanna Itkonen.


- Seura on aloittanut seuraajan rekrytoinnin ensi kaudelle. Tavoitteemme ja suunnitelmamme ovat edelleen samat henkilövaihdoksesta huolimatta. Vaikka valmentajan vaihtuminen on aina iso asia, on se myös samalla oven avaus johonkin uuteen ja sitä kohti olemme jo lähteneet, jatkaa Itkonen.

253 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page