Yläloppusarja pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. JyPK hävisi Helsingissä HJK:lle 3-0.
JyPKin pallollinen peli oli epätarkkaa ja joukkue joutui osittain sen vuoksi puolustamaan pitkiä aikoja syvällä omassa päässä. Samalla oma hyökkäyspeli jäi vajaaksi.
Syksy alkaa tökkiä selkään, illat pimenee, eikä lämpömittarikaan jaksa enää nousta ylös. Silti JyPKin kausi jatkuu täydellä paahteella. Lauantaina pelataan runkosarjan päätöksen uusinta. Vieraaksi Harjulle saapuu FC Honka. Edellinen vierailu Vaajakoskella päättyi 2-2.
Espoolaiset hävisivät yläloppusarjan avauksen kirvelevästi kotonaan Åland Unitedille 0-3. Tosin tappio Ålandille oli vasta kauden toinen.
Honka on ollut edellisen ottelun kolmesta takaiskusta huolimatta tiivis ryhmä koko kauden. Samalla se on todella hyökkäysvoimainen nippu. Edellisellä vierailulla espoolaiset aiheuttivat päänvaivaa nimenomaan viimeisellä kolmanneksella. Sarjataulukossa Hongan tilanne muistuttaa hieman ylilaimennettua mehua, sillä matkaa HJK:iin ja TiPS:aan on kahdeksan pistettä. Eli käytännössä, se varmistaa yhdellä voitolla kakkossijansa. Tiukkaa taistelua hopeasta ei varmaankaan nähdä.
JyPK hävisi samoin lukemin HJK:lle. Samalla seitsemän ottelun tappioton putki katkesi. Oman pallollisen pelin on parannuttava huomattavasti Telian ottelusta. Tosin on muistettava, että HJK oli sanalla sanoen myös hyvä ja sai JyPKin peli tukehtumaan viimeistään keskialueelle. Lauantaina on kuitenkin päivä uusi. Edellisellä kerralla JyPK nousi 0-2 tappioasemasta tasoihin toisella puoliajalla. Vihreät paransivat selkeästi ottelun edetessä. Niistä hetkistä voi ottaa energiaa myös lauantaille.
JyPKin pitää pystyä hallitsemaan palloa paremmin Honka-ottelussa, sillä päästessään jauhamaan omaa hyökkäyspeliään, on Honka vaikeasti lyötävissä. Siksi vihreidenkin on oltava rohkeita.
Joukkue haluaa takaisin pisteiden syrjään. JyPK taistelee historiansa parhaasta sijoituksesta liigassa. Seitin ohut lanka roikkuu vielä pronssimitalissakin kiinni, mutta seurahistoria on vielä omien käsien ulottuvilla.
Henna Honkanen ja Rikka Hannula ovat edelleen joukkueidensa tehopelaajat edellisen kohtaamisen tapaan.
- Loppusarja on saatu käyntiin ja nyt päästään taas kotikentälle pienen tauon jälkeen. HJK matsissa oli tulokseen nähden paljon positiivista mikä pitää saada mukaan loppukauteen. Täytettiin kenttää aika hyvin ja pakkamme oli puolustussuuntaakin tiiviimpi kuin hetkeen. Harmittavasti tehtiin paljon vääriä valintoja ja teknisesti huonoja suorituksia mitkä aiheuttivat liikaa menetyksiä. Nyt Honkaa vastaan pitää uskaltaa pelata ja luottaa omaan osaamiseen joka osa-alueella. Uskon että ottelussa tahtotila ratkaisee paljon koska useasti syksyn tasaiset pelit kääntyvät sille kuka haluaa voittoa enemmän. On selvää että lauantaina sen joukkueen pitää olla me, teemoittaa lauantain päävalmentaja Mikko Manninen.