JyPK voitti Harjulla KuPSin viime lauantaina. Makea voitto maistui, sillä kamppailu yläloppusarjan paikoista tiivistyi entisestään. Vihreiden viime viikko oli kokonaisuudessaan vahva. Kotiottelut Ilvestä ja KuPSia vastaan toivat esiin voimakkaan tahtotilan.
KuPSia vastaan JyPK hallitsi toista puoliaikaa, eikä antanut juurikaan tilaa saati paikkoja kuopiolaisten vahvalle hyökkäysarsenaalille. Vaikka vihreiden pelissä onkin vielä parannettavaa, oli viime viikko reilu askel oikeaan suuntaan. Maalintekotehokkuudessa on vielä parannettavaa. Molemmissa viime viikon otteluissa oli aineksia suurempaankin maalimäärään. Ilves ja KuPS -otteluiden maaleilla Henna Honkanen on kiivennyt maalipörssin toiselle sijalle kymmenellä osumalla.
JyPK sai vahvistusta hyökkäykseensä, kun kanadalainen Joëlle Gosselin saapui Jyväskylään. Gosselinin on tarkoitus olla kokoonpanossa jo ONSia vastaan lauantaina.
ONSilla on ollut vaikea kausi. Se on sarjassa yhdeksäntenä pisteen edellä IK Myrania, joka on suoran putoajan paikalla. Neljästä viimeisestä ottelusta se on kerännyt kolme tappiota ja yhden voiton. Tuo voitto tosin oli vakuuttava. 2-4 voitto Ilveksestä Tammelassa lauantaina oli osoitus joukkueen vaarallisuudesta, ja että Oulussa saa JyPK olla varuillaan. Etenkin todella nopea uusi amerikkalaisvahvistus Summer Mason tuotti päänvaivaa tamperelaisille. JyPKin puolustuslinja saa olla tarkkana amerikkalaisen kanssa.
Kauden aiemman kohtaamisen huhtikuussa Viitaniemessä vei nimiinsä ONS 1-2. Joten kun näitä revanssin paikkoja on ollut vihreillä parissa viimeisessä kohtaamisessa, niin samanlainen on otettavissa Oulussa.
- ONS näytti Ilvestä vastaan todella vaaralliselta joukkueelta. Meidän pitää olla huolellisia pallon kanssa ja hyökätä tasapainossa sillä ONSilla on kentällä paljon nopeutta. Esimerkiksi Vääräkoskella on erittäin laadukas syöttötekniikka jolla hän pystyy pelaamaan palloa linjan taakse Marie Lavasseurille ja uudelle vahvistukselle Summer Masonille, jotka ovat varmasti liigan nopeimpia hyökkääjiä. Uskon kuitenkin että meidän kokonaisuus on parempi. Jos saamme pidettyä saman ilmeen ja voitontahdon kuin KuPS ottelun toisella jaksolla, niin meitä on vaikea pysäyttää. Todella iso matsi molemmille ja usein nämä ratkeavat pieniin asioihin. Kaikki lähtee siitä että meidän on oltava valmiita jättämään kaikki kentälle ja voittamaaan jokainen kaksinkamppailu silloin meillä on hyvä mahdollisuus tulla kolmen pisteen kanssa takaisin Jyväskylään, teemoittaa huomisen päävalmentaja Mikko Manninen.