
Viimeinen ottelu ennen juhannustaukoa tarjoaa JyPKille uuden elämyksen liigatasolla. Matka käy Kruunupyyn Alaveteliin (Nedervetil), jossa odottaa sarjanousija IK Myran. Divarin aikana paikkakunnalla on kylläkin vierailtu.
IK Myran on ruotsinkielisen alueensa ykkösjoukkue. Se näkyy ja kuuluu myös katsomossa. Ottelua Ålandia vastaan seurasi Naisten Liigaan hulppeat 700 silmäparia. Lisäkunnioitusta herättää se, että Alavetelin taajamassa asuu reilu 1700 ihmistä. Joten tunnelmaa varmasti on tarjolla kesälauantaissa. Upeasta kotiyleisöstä huolimatta, alkukausi on ollut kruunupyyläisille vaikea. Se on sarjassa kymmenentenä. Liigapelaaminen on ollut vielä hakusessa.
Kahdeksasta ottelusta plakkarissa on kaksi voittoa, tehtyjä maaleja on seitsemän ja päästettyjä 25. Neljästä viimeisestä ottelussa se on hävinnyt kolme ja voittanut yhden. Voitto tuli Oulusta ONS:n vieraana puhtaasti 0-2. Myranin maalitilastoa johtaa Sofia Matikainen, joka on viimeistellyt yli puolet joukkueen maaleista. Osumia on kasassa neljä.
Minkäänlaisiin harhakuviin ei kuitenkaan ole syytä. Liigaan tottuminen vie aikansa. Tämän lisäksi IK Myran on pelannut viidestä viimeisestä ottelusta neljä(!) vieraissa. Voidaan siis odottaa, että lataus kotiottelussa on huipussaan.
JyPK lähtee viimeiseen otteluun ennen juhannustaukoa sijalta kahdeksan, mielessään vain ja ainoastaan kolme pistettä. Edellisestä ottelusta jälkimaku oli erittäin hapan, sillä helatorstaina vihreät tasasivat pisteet TPS:n kanssa lisäajalla syntyneen turkulaismaalin jälkeen. Neljästä viime ottelusta JyPK on kasannut voiton, tasapelin ja kaksi tappiota. Läpi ottelun kulkeva tasainen suoritus on ollut haasteellista. TPS -ottelussa hyvän ensimmäisen puoliajan jälkeen, otti TPS ohjat toisella puolikkaalla.
Vaikka pelin sisällä on ollutkin haasteita, on JyPK puolustanut hyvin. Se on pitkässä sarjassa äärimmäisen tärkeää ja antaa mahdollisuuden pelata pisteistä ottelusta toiseen. Kuitenkin, toteuttaessaan omaa peli-identiteettiään vihreät pystyvät viemään pallollista peliä oli vastassa kuka tahansa. Myrania vastaan on pallolla pelattava viisaasti ja vietävä peliä. Kotijoukkuetta ja
sen äänekästä kotiyleisöä ei kannata päästää flow -tilaan.
TPS:aa vastaan JyPK sai uuden maalintekijän, kun Sanna Rein avasi maalitilinsä liigassa. JyPKin sisäistä maalintekijätilastoa johtaa Henna Honkanen viidellä maalilla. Matikaisen tavoin, Honkanen on pussittanut yli puolet joukkueen maaleista.
- Myranilla on vaaralliset erikoistilanteet ja riistoista joukkue lähtee suoraviivaisesti eteenpäin. Meillä on tärkeää pitää koko ajan tasapaino kunnossa myös hyökätessä. Kotijoukkueella on varmasti todella kova näyttämisen halu tässä matsissa ja meidän pitää olla valmiita voittamaan kaksinkamppailut heti alusta, sanoo päävalmentaja Mikko Manninen
- Meidän oma tekeminen oli TPS -matsin ekalla jaksolla kauden parasta ja siitä on hyvä lähteä jatkamaan. Vastustajan pienet muutokset pelin sisällä vaikuttavat meihin liikaa ja tätä olemme pyrkineet käymään treenikentällä läpi erilaisten havainnointipelien kautta. Myös viimeisen kolmanneksen tekeminen vaatii parannusta ja siihen tullaan keskittymään jatkossa vieläkin enemmän. Meidän pitää pystyä luomaan lauantaina ja jokaisessa muussakin matsissa paljon enemmän maalipaikkoja mitä tähän asti. Terveystilanne alkaa helpottamaan ja fiilis jengissä on hyvä joten erittäin luottavaisena kohti Myran -ottelua, päättää Manninen.