
JyPK tarjosi lauantaiviihdettä Harjulla. Joukkueen kova tahtotila ja Henna Honkasen maalit muovasivat kauden ensimmäisen kotivoiton.
JyPKillä oli paikat jo heti ottelun alkuun karata johtoon. Ensin Heini Laaksosen laukaus leijaili yli vantaalaismaalin parin minuutin kohdalla. Viisi minuuttia myöhemmin Lavdije Begolli punnersi itsensä vapaaksi päätyrajalla ja syötti boksin sisässä olleelle Henna Honkaselle. Honkasen laukaus leijaili edelliseen verrattuna peilikuvana yli maalin.
TiPS sai ottelusta paremmin kiinni jakson edetessä. Reilun kymmenen minuutin kohdalla rajaheiton jälkitilanteesta TiPS pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta JyPKin maalilla pelannut Pauliina Tähtinen sai torjuttua pallon maalin yli.
Tuosta hetkestä lähtien TiPS sai hienoisen otteen pelistä. Kulmapotkuja ja ylärimaa tuloksekkaammaksi ei pelin virtauksen hallinta kuitenkaan jalostunut. Tosin 37. minuutilla vantaalaisten vapaapotkun jälkitilanteesta Aino Martikainen laukoi napakasti alakulmaan. Tähtinen torjui laukauksen, pallo kimposi takatolpalla tilaisuuttaan odottaneelle Joanna Tynnilälle. Tynnilän veto karkasi kuitenkin Harjun kuvitteelliseen viidenteen kerrokseen.
Tauolle mentiin lukemissa 0-0.
JyPK sai tauon jälkeen räväkämmän startin. Jo heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla Begolli laukoi kohti takakulmaa, mutta vantaalaisten maalissa pelannut Henriikka Mäkelä torjui laukauksen kulmaksi.
TiPS pääsi hyökkäämään pariin otteeseen terävästi, saaden pariin otteeseen kulman sekä vapaapotkun. Tulos jäi edelleen piippuun.
Sitten suureen kuvaan astui Henna Honkanen.
Vihreiden hyökkäys ehti jo kuivua TiPSin rajaheitoksi. JyPK kuitenkin prässäsi pallon itselleen rajaheiton muodossa.
Marika Ritvanen heitti matalan heiton Henna Honkasen jalkaan kuudentoista rajalla. Honkanen suojasi palloa, otti pari askelta keskelle ja viritti huikean kanuunan puolustajien jaloista TiPS maalin oikeaan yläkulmaan. 1-0. Henriikka Mäkelälle ei jäänyt muuta tehtävää kuin todeta torjuminen mahdottomaksi.
JyPK sai johto-osumasta virtapiikin. TiPS ei kuitenkaan pudonnut kyydistä. Reilu viisi minuuttia Honkasen johto-osumasta Aino Martikainen pääsi laukomaan kuudentoista sisältä. Laukaus kimposi takaisin peliin kahden tolpan kautta.
TiPS sai ottelun loppuhetkillä paineen JyPK päätyyn. Tulosta se ei kuitenkaan pystynyt tekemään.
Lopullisen niitin ottelulle iski Honkanen, jonka Begolli vapautti puolittaiseen läpiajoon. Kylmän viileä viimeistely alakulmaan ja peli 2-0.
Vanha klisee kuuluu, että onni on ansaittava. Tänään vihreät sen omalla työllään ansaitsivat ja saivat siitä palkinnoksi kolme tärkeää sarjapistettä.
- Pelaajat jättivät kaikkensa tänään kentälle. Haluttiin voittaa niin paljon, se kääntyi sillä meille. Mutta, pystytään vielä varmasti paljon parempaankin. Koko ajan mennään silläkin puolella eteenpäin, summasi ottelun päävalmentaja Mikko Manninen.