top of page

Toukokuu alkaa Maarianhaminassa

Writer's picture: JyPK LiigaJyPK Liiga

EDIT: Ottelu pelataan Eckeröhallissa

JyPK matkustaa toukokuun aluksi Maarianhaminaan Åland Unitedin vieraaksi. Maarianhamina on ollut vihreille monenkirjava paikka, sillä liigakausien aikana mukaan on lähtenyt kaikkia kolmea vaihtoehtoa.

JyPK lähtee Ahvenanmaalle plakkarissaan maalin tappiot KuPSille ja ONS:lle. Vihreiden peli on ailahdellut liikaa otteluiden sisällä. ONS ottelussa JyPKillä oli hetkensä etenkin jaksojen alussa kääntää pisteet itselleen, mutta vääntö ei riittänyt loppuun asti. Oululaiset olivat tehokkaampia omissa paikoissaan.

Kia Voutilainen avasi liigauransa maalitilin ONS:a vastaan sekä Henna Honkanen ja Alma Forstén paukuttelivat maalikehikoita, joten potentiaalia maalintekoon löytyy. JyPK pystyy haastamaan kenet tahansa, kunhan se saa tehtyä ehjän suorituksen läpi ottelun. Toki myös puolustussuuntaan tehokkuuden pitää parantua sillä kahdessa ottelussa neljän tehdyn maalin lisäksi omiin on päässyt kuusi.

Åland United lähti kauteen jopa haastamaan mestaruudesta HJK:ta. Alkukausi on ollut osittain hieman tahmea. Toki maarianhaminalaiset ovat sarjassa kolmantena. Se kävi hakemassa pari viikkoa sitten hakemassa pisteet Oulusta 2-3 vierasvoitolla. Viikko sitten matka HJK:n vieraaksi ei ollut niin tuloksekas, kuten eivät vierailut Telialle ole olleet monelle muullekaan, ja laiva seilasi takaisin Ahvenanmaalle nollan pisteen kanssa. Klubi vei tuon kohtaamisen 2-0.

Ålandin kuudesta tehdystä maalista on vastannut viisi eri pelaajaa. Sisäistä maalipörssiä johtaa puolustaja Tiia Peltonen kahdella osumalla. Samalla puolustus on ollut suhteellisen tiivis verrattuna muihin. Se on päästänyt kuusi maalia viidessä pelissä.

JyPKillä tappioiden lisäksi liigakauden alkua kitkeröittää sairastupa. Ålandia vastaan kokoonpanosta puuttuvat Tiina Tiainen sekä paluuta loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon tekevä Emmi Manninen. Lisäksi pitkään sivussa ovat Tytti Jaakkola ja Nora Holmberg. Sen sijaan Pauliina Tähtisen ja Sanna Reinin odotetaan palaavan kokoonpanoon lauantaina.

Kuten jokaisena kertana aiemminkin, ei JyPKin matkasta saarelle tule tälläkään kertaa helppo ja Wiklöf Holding Arenalla tarvitaan kauden paras ottelu, jotta pussissa on jotain tuliaisia Jyväskylään.

- Lauantaina vastaan tulee tosi kova joukkue jolta löytyy nopeutta hyökkäyksestä ja kokemusta puolustuksesta. Meidän pitää parantaa reilusti kahdesta ensimmäisestä pelistä, että kaivetaan voitto saarelta. Muutama erittäin valitettava loukkaantuminen tullut treeneissä. Nämä loukit kuitenkin avaavat nuorille tilaisuuden näyttää. Esimerkiksi Alma oli jo ONS pelissä kentän parhaita ja uskon, että vastuun kautta Alma ja kaikki muutkin pystyvät vieläkin parempaan. Me lähdetään saarelle tietäen, että pystytään voittamaan kenet vaan tässä sarjassa. Aiemmissa kahdessa pelin sisällä on ollut pitkiä jaksoja niin hyvää futista, ettei meitä voita kukaan. Valitettavasti ei olla vielä pystytty pysymään sillä tasolla läpi ottelun. Tavoite saarelle onkin pelata ehjä 90 minuuttinen, joka riittää varmasti myös tuloksen saamiseen, toteaa päävalmentaja Mikko Manninen.

Åland lähtee otteluun varmaankin ennakkosuosikkina, mutta helpolla pisteitä ei vihreiltä viedä. Ja Futisukkojen kannustusjoukko takaa tuen myös JyPKille Maarianhaminan lauantai-illassa. Wiklöfillä nähdään taisteleva JyPK.

Ottelu alkaa klo 17.00 ja sitä voi seurata Åland Unitedin YouTubesta: Åland United -kanava


64 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page