top of page
Writer's pictureJyPK Liiga

Kaudelle 2019 uusia tuulia


JyPKin kausi 2018 päättyi eilen TPS -otteluun ja dominoivaan 5-1 voittoon. Kausi täytti joukkueen ennen kautta asettamat tavoitteet. Viides sija Naisten Liigassa on toista kauttaan Naisen Liigassa pelaavalle JyPKille seurahistorian paras.

- Parhaillamme pystyimme haastamaan kenet tahansa tässä sarjassa. Teimme selvän eron alasarjajoukkueisiin, mikä oli odotuksiin nähden hieno asia ja hieno lähtökohta tulevalle kaudelle, toteaa väistyvä päävalmentaja Jukka Västinen.

Joukkueessa tapahtuu luontaisesti muutoksia tulevalle kaudelle. Joukkueen kapteeni Maria Alanko ei jatka vihreissä ensi kaudella. Myös ulkomaalaisvahvistukset Gentjana Rochi ja Lavdije Begolli suutaavat uusiin maisemiin.

- JyPK haluaa kiittää väistyvää päävalmentajaa viimeisestä kolmesta vuodesta, jonka aikana joukkue nousi Naisten Liigan ylempään kastiin. Haluamme myös kiittää tämän kauden kapteenia Maria Alankoa menneestä kahdesta kaudesta. Samalla kiitämme erittäin suuren työn, ei pelkästään seuran, vaan koko Suomen naisfutiksen näkyvyyden eteen tehneitä Lavdije Begollia ja Gentjana Rochia. Toivotamme heille onnea tuleviin haasteisiin, sanoo JyPKin puheenjohtaja Johanna Itkonen.

- Kauden 2019 joukkueen rakennustyö on ollut käynnissä jo hyvän

aikaa. Uuden päävalmentajan valintaprosessi on myös aivan loppusuoralla ja seura tiedottaa asiasta lähiaikoina, toteaa 1.11 seuran ja liigajoukkueen toininnanjohtajana aloittava Petri Oksanen (nyk.kehitysjohtaja).


215 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page