JyPK lähti ottelun uudella systeemillä. Gentjana Rochi oli pelikiellon takia katsomovieraana. Henna Honkanen jäi ainoaksi hyökkääjäksi. Puolustukseen lisättiin sen sijaan voimaa. Pallon kanssa HJK ei päässyt puolustuslinjasta läpi, mutta sarjajohtaja antoi mieluummin syöttöjä linjan taakse. 25 minuuttia kuultiin vielä paitsiovihellyksiä, mutta jo silloin kävi ilmi mitä tuleman pitää. Ensin JyPK koki menetyksen, kun Emmi Manninen loukkaantui pallontavoittelutilanteessa, joutuen todennäköisesti pitkälle sairaslomalle. Mannisen tilalle tuli Lavdije Begolli.
HJK jatkoi painettaan ja 27. minuutilla Hanna Ruohomaa oli yksin Pauliina Tähtisen edessä ja vei emännät 1-0-johtoon. Jakson viimeisellä kymmenellä minuutilla Pallokerho oli rohkeampi, yrittäen itse päästää maalintekotilanteisiin. Henna Honkasen pusku meni vielä yli, mutta 40. minuutilla JyPK tasoitti. Kentälle tullut Begolli syötti Tiiu Puhakaiselle, joka jatkoi suoraan eteenpäin Tytti Jaakkolalle. Jaakkola ampui tilanteeksi 1-1.
Riemua ei kestänyt kauan, kun JyPKin ottelussa koittivat mustat hetket. Kuuden minuutin sisällä HJK teki kolme maalia. Valkoisten puolustus joutui tekemään töitä pitääkseen oma linjansa. Eveliina Summanen ilmestyi yhtä vapaasti Tähtisen eteen kuin syöttäjä Ruohomaa aiemmin ja kolmannen maalin sinetöinyt Hanne Ojanperä lisäajan alussa. Annikka Huhdan Liigan avausmaali muutti jo numeroiksi 4-1 ennen taukoa.
JyPK tuli toiselle jaksolle motivoituneena, mutta HJK hallitsi puoliaikaa. Jos peli ei ollut ratkaistu taukoon mennessä, se tapahtui viimeistään Hanna Ruohomaan toisella osumalla, kun hän voitti puskukamppailun 61. minuutilla. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Annika Huhta syötti vielä kerran JyPKin puolustuslinjan taakse ja Ruohomaa täytti hattutemppunsa kruunaten stadilaisten illan.
JyPK palaa seuraavan kerran liiga-areenoille 13.10. PK-35 vieraana.