Liigassa vietetyn luovan tauon sekä MM-karsintojen jälkeen, jatketaan Naisten Liigan mitalikamppailuja lauantaina. JyPK matkaa toistamiseen Maarianhaminaan Åland Unitedin vieraaksi.
Vihreäsydämiset asettivat loppukauden tavoitteeksi taistella liigamitalista. Matkaa kolmanteen sijaan on seitsemän pistettä. Tuo matka on kurottavissa kiinni, mutta se vaatii sitä, että JyPK on kiinni pelissä heti kun pilli viheltää Wiklöf Holding Arenalla lauantaina klo 17. Pistemenetyksiä ei voi juurikaan tulla. Sama koskee kaikkia JyPKin yläpuolella majailevia joukkueita. Jokainen piste tai sen menetys on isku menestyshaaveille. Liigakärki on ennätystasainen.
Edellinen Åland -ottelu Vaajakoskella oli JyPKin oma ja pisteet jäivät Jyväskylään puhtaasti 4-0. Åland alun hallinnasta huolimatta ei pystynyt kunnolla haastamaan vihreitä ja kotijoukkue paineli omille teilleen. Toukokuinen kohtaaminen Maarianhaminassa päättyi tasan 1-1. Vaikka Åland enemmän palloa pitikin, ottelutapahtumiin nähden tulos oli varmastikin oikeutettu. Kumpikaan ei saanut pitkiä hallintajaksoja eikä huippu maalipaikkoja ollut montaa maalien lisäksi.
Åland on pelannut kolme viimeisintä ottelua kaavalla 1-1-1. Viimeisimmät kaksi ottelua ovat olleet voitottomia. Vaajakosken vierailun jälkeen se pelasi kotonaan maalittomasti tasan PK-35:n kanssa.
JyPK on voittanut kolme viimeisintä liigaottelua. Vaikka JyPK onkin vienyt viimeiset kolme otteluaan maalein 9-0, ei liialliseen tuudittautumiseen ole varaa. Mutta joukkue pääsee ponnistamaan hyvältä pohjalta kauden viiteen viimeiseen otteluun.
Ålandin tehokkaimmat ovat Signy Aarna (7) ja Isabella Mattson (7). JyPKiltä samoja viittoja kantavat Gentjana Rochi (17) ja Lavdije Begolli (7).
- Ahvenanmaalle lähdetään taistelemaan täysillä täydestä kolmesta pisteestä. Seuran, joukkueen ja päävalmentajan yhteinen ylemmän loppusarjan tavoite on lähteä tosissaan tavoittelemaan mitalisijoista, toteaa päävalmentaja Jukka Västinen