Reilun kahden viikon juhannustauko on ohi. Naisten Liiga jatkuu JyPKin osalta Turussa TPS:n vieraana.
TPS haki vieraspisteet huhtikuussa Palokasta 0-1 voitolla. Huhtikuun voiton jälkeen pisteet ovat olleet turkulaisille tiukassa. Viimeisin piste on toukokuun alusta, kun TPS haki vieraspisteen Oulusta. TPS käy kuitenkin omaa kamppailuaan yläloppusarjasta, joten lisäpisteet ovat heillekin äärimmäisen tärkeät.
Huhtikuun kotiottelussa JyPK ei ollut pelin ytimessä, mutta kevään lämmetessä se on päässyt ytimeen varsin näyttävästi. JyPK on vahvan alkukesän ansiosta noussut jo kolkuttelemaan kärkinelikkoa. Vihreäsydämiset ovat pelanneet viimeiset kuusi ottelua tappiotta maalieron ollessa huikea 20-6. Ennen juhannusta JyPK haki vieraspisteet Ilvekseltä maalein 1-4.
Joukkueen hurja vire on nostanut samalla Gentjana Rochin selkeästi maalintekijätilaston kärkeen 13 osumalla, samalla Henna Honkanen on pussittanut viime otteluissa jo viisi täysosumaa. Kun koko joukkueen tahtotila ja periksiantamattomuus ovat olleet ensiluokkaisia, eikä hyvä kesävire ole sattuma.
TPS:n paras maalintekijä Tiia Savolainen on vastannut yli puolesta joukkueen osumista kuudella maalillaan.
Helppoa iltaa ei Turussa ole kuitenkaan luvassa. Lauantaina nähdään mitä parin viikon ottelutauko on tehnyt.