top of page
Writer's pictureJyPK Liiga

Piste matkaan Maarianhaminasta


JyPK kävi hakemassa vieraspisteen Maarianhaminasta. Ottelutapahtumiin nähden tulos on varmastikin oikeutettu. Kumpikaan ei saanut pitkiä hallintajaksoja eikä huippu maalipaikkoja ollut montaa maalien lisäksi.

JyPK aloitti vahvasti sillä Gentjana Rochi pääsi viemään pallokerhon johtoon jo ottelun 8. minuutilla Henna-Riikka Honkasen löydettyä hänet rangaistusalueen sisältä. Tarkka laukaus ohitti Anna Tammisen ja pallokerho johti 0-1. Honkanen pääsi vielä puoliksi läpiajoon muutama minuutti myöhemmin, mutta Tamminen torjui näyttävästi.

Unitedin vaarallisimmat paikat tulivat kulmapotkusta, mutta eivät kuitenkaan aiheuttaneet pieniä väreitä enempää.

Tauolle poistuttiin JyPKin 0-1 johdossa.

Åland tuli toiselle jaksolle tervävämmin. Se pystyi pitämään pienen paineen JyPKin päädyssä läpi puoliajan. Vyöryksi hallinta ei kuitenkaan kehittynyt. United kuitenkin sai toisen puoliajan työstä palkkansa 76. minuutilla kun Aarna Signy siirsi keskityspallon vasempaan takakulmaan. Muutamasta vaarallisesta hyökkäyksestä huolimatta johtomaali ei ollut loppuminuuttien aikana jyväskyläläisittäin liian lähellä.

Pisteet jaettiin maalein 1-1. Seuraavaksi JyPKillä on parin viikon tauko liigaotteluista. 19.5. pelattavaksi alunperin merkitty JyPK-TiPS siirtyi elokuun 1. päivälle ja kotiotteluun vastaan astelee ONS 26.5. Tämä ottelu aloittaa kotiotteluputken jonka mitan voi tarkistaa www.jypkliiga.fi.


138 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page