Savosta irtosi piste
- JyPK Liiga
- 31.3.2018
- 1 min käytetty lukemiseen

Talviset olosuhteet ottivat joukkueet vastaan pääsiäislauantaina Savon Sanomat Areenalla. JyPK oli voittanut sarja-avauksen, kun taas Pallokissat kärsivät tappion Åland Unitedille.
Pelin alku kulki hienokseltaan JyPK merkkisesti. Reilun 20 minuutin kohdalla Gentjana Rochi puski Lavdije Begollin keskityksestä JyPKin 0-1 johtoon. Pallokissoilla oli omat paikkansa, mutta enempää maaleja ei avausjaksolla nähty.
JyPK iski heti toisen puoliajan alkuun. Gentjana Rochi pääsi Pallokissojen puolustukselta karkuun ja sijoitti 0-2 johtoon.
Pelin virtaus siirtyi maalin jälkeen JyPKin puolustusalueelle. Pallokissat saivat palkinnon kun 61 minuuttia oli pelattu. Ella Vanhanen pääsi kaventamaan tilanteeksi 1-2.
JyPK siirtyi uudestaan kahden maalin johtoon rangaistuspilkulta. Pallokissojen maalivahti Elsa Sulku kaatoi läpi pyrkineen Heidi Toukolan. Tiina Tiainen sijoitti rankkarin hallitusti yläkulmaan ja JyPKin 1-3 johtoon. Ottelua oli pelattu 68 minuuttia.
Maalin jälkeen Pallokissat painoivat pelin JyPKin puolustusalueelle. Painostus tuotti tulosta. Aino Kröger pääsi iskemään kahdesti kymmenen minuutin sisään ja Pallokissat nousivat tasatilanteeseen 3-3. Enempää maaleja ei Kuopiossa nähty ja pisteet tasattiin.
Comments